Ensiapuohjeita
Nämä
ensiapuohjeet on tarkoitettu lähinnä koirille, mutta niitä voi
hyvin soveltaa myös muille eläimille.
Ihan ensimmäiseksi pidä oma pää kylmänä ja yritä
pysyä rauhallisena. Siten voit parhaiten harkita seuraavia toimenpiteitä,
ja lemmikkisikin rauhoittuu kun et itse ole paniikissa.
• Tassuhaava: Puhdista haava esim. Betadine-paikallisantiseptilla.
Laita tassuun side, pane pumpulia varpaiden väleihin ja kiedo sideharsoa
useita kertoja edestakaisin koko tassun yli. Kiinnitä side laastarilla
tai esim. maalarinteipillä tukevasti paikalleen. Estä koiraa poistamasta
sidettä ja nuolemasta haavaa esimerkiksi kaulurin avulla. Ota
yhteyttä eläinsairaalaamme mahdollisen jatkohoidon saamiseksi.
• Verenvuoto: Paina vuotokohtaa puhtaalla siteellä
tai kankaalla. Jos vuoto on runsasta ja verta tulee pulppuamalla, laita haavan
päälle paineside: pane kokonainen sideharsorulla haavan päälle
ja sido se paikoilleen napakasti. Jos on kyseessä runsas vuoto, ota
yhteys eläinsairaalaamme. Pienemmät verenvuodot tyrehtyvät
itsestään. Tutki vuodon lakattua vuotokohta, puhdista se varovasti
esimerkiksi Betadinella, ja estä nuoleminen siteellä tai kaulurilla.
Puhdista alue päivittäin, ja tarkkaile alkaako se punoittaa, aristaa
tai turvota. Mikäli huomaat näitä oireita, haava on tulehtunut
ja on syytä saada apua eläinlääkäriltä.
Muista, että puremahaava tulehtuu helposti.
•
Myrkytys: Jos kysymyksessä ei ole syövyttävä aine,
anna mahdollisimman pian 3% vetyperoksidia 1-2 teelusikallista jokaista 5 painokiloa
kohden - siis 10-kiloiselle koiralle 2-4 tl - 10 minuutin välein niin kauan,
että koira oksentaa. Voit antaa myös 1 tl suolaa koiran suuhun,
mutta vetyperoksidi on turvallisempaa. Anna lääkehiiltä (esim.
Carbomix-rakeet veteen sekoitettuna: 1/4 - 1/2 pulloa/10 kg).
Jos eläin on syönyt syövyttävää ainetta, esimerkiksi
emästä tai happoa, älä oksennuta, vaan laimenna huuhtelemalla
suuta runsaalla vedellä ja juottamalla vettä, maitoa, oliiviöljyä
tai kananmunanvalkuaista. Älä anna hiiltä. Ota
yhteyttä eläinsairaalaamme ja mahdollisesti myös myrkytyskeskukseen,
puhelin (09) 471 977. Myrkytyskeskuksen neuvoja voi usein soveltaa myös
eläinten myrkytyksiin ja sieltä saa tietoa eri aineiden vaikutuksesta
sekä mahdollisista vasta-aineista.
• Hyönteisten pistot ja käärmeen puremat: Anna kyytabletti: 1⁄2 tablettia pienelle koiralle tai kissalle, 1 kokonainen keskikokoiselle ja 2-3 tablettia isolle koiralle. Pidä lemmikki mahdollisimman liikkumatta aloillaan. Näin myrkky leviää hitaammin. Seuraa eläimen vointia: jos pisto on kaulan tai pään alueella, vaarana on tukehtuminen. Jos kyseessä nuori tai pieni eläin, pisto on päässä tai kaulassa, tai pistäneitä hyönteisiä on paljon, ota aina heti yhteyttä eläinsairaalaamme. Käärmeen puremat vaativat yleensä jatkohoidon eläinlääkärillä.
• Lämpöhalvaus: Kastele koko eläin viileällä (ei jääkylmällä!) vedellä, suihkuttele tai valele noin 30 minuutin ajan. Jos kastelu ei tunnu virkistävän, ota yhteyttä eläinsairaalaamme, sillä lämpöhalvaus voi helposti johtaa esim. munuaisten toimintahäiriöihin ja usein jopa kuolemaan. Lämpöhalvauksen saanut eläin läähättää ja kuolaa, sekä voi oksentaa ja ripuloida. Selvimpänä merkkinä on peräsuolesta mitattuna jopa 42 asteen ruumiinlämpö. Älä koskaan jätä lemmikkiäsi yksin autoon hetkeä pidemmäksi ajaksi! Varjoon jätetty auto voi nopeasti muuttua kuumaksi pätsiksi. Lyhytkuonoiset koirat ovat erityisen herkkiä lämpöhalvaukselle.